perjantai 1. syyskuuta 2017

119. Oranssi puomi, joka melkein söi urhean ratsuni

Viime viikonloppu meni lauantain ja sunnuntain osalta hevostellessa. Lauantaina kävin kuvaamassa Essiä ja hänen vuokraponi Aatua, joka oli lähtemässä maanantaina Tampereelle viettämään eläkepäiviä. Teimme suurimman osan tallitöistä, jonka jälkeen haimme ponin tarhasta ja siistimme sen. Suuntasimme läheiselle pellolle ottamaan kuvia, jossa samalla kastelin kenkäni. Sitten oli vuorossa ratsastus. Essi hyppäsi ja lopussa pääsin itsekin käymään ponin selässä. Aatu oli kivan herkkä pohkeista, jonka ansiosta sain tehtyä tempon vaihteluita. Aatu oli ensimmäinen poni, jolla menin hidasta ja koottua laukkaa, ja olihan se mahtavaa. Ratsastuksen jälkeen siivosin ponin karsinan ja lämmittelin itseäni. Sitten lähdin kävelemään lähimmäiselle S-marketille odottamaan kyytiä.

c. Essi

Sunnuntaina sitten suunnattiinkin Ojalaan Miksun luo. Olen päättänyt, että voin muuten käydä yksin liikuttamassa Miksun, mutta hyppykerroilla haluan kuvaajan. Kuten saattaa arvata, Leena lähti mukaan kuvaajaksi. Ensin tallilla normaaliin tapaan siivosimme Miksun tarhan, jota ei oltu kuuteen päivään siivottu. Kahdestaan sen siivoamisessa ei kestä kauaa. Kävimme hakemassa ennen hevosen hakua, Miksun varusteet. Kouluvalmennuksessa Päivi suositteli Miksulle käytettävän alaturparemmiä, joten aloin etsimään semmoista arkusta, jossa on tavaroita, joita ei tarvita. En löytänyt sieltä alaturparemmiä, vaan meksikolaisen turpahihana. Päätin sitten ottaa sen. 

Kuvat (c) Leena
Kävimme sitten hakemassa itse hevosen tarhasta. Harjattiin ja puhdistettiin kaviot. Miksu oli muuten valmis, mutta jouduin tekemään lisäreiän turpahihnaan, jossa kesti aika kauan. Sain sitten reiän tehtyä ja päästiin kentälle. Siellä kiristin satulavyön ja nousin ratsaille. Kävelin ihan normaaliin tapaan alkukäynnit ja tunnustelin, että millä tuulella herra oli. Kentällä oli monta erilaista estettä, mutta päätin ottaa niistä vain neljä omaan käyttöön. Linja laskettiin aluksi puomeiksi, joita aloin menemään. Alkukäyntien jälkeen aloin ravaamaan ja otin heti rytmistä kiinni. Ensin tulin oikeasta kierroksesta puomit. Tähän suuntaan tultiin puomit aika suorassa ja hyvin. Vasempaan kierrokseen Miksu oli ihan erilainen kuin oikeaan, mutta loppua kohden parani. 


En verkannut sen enempää, ennen kuin aloin tulemaan ensin oikeasta suunnasta linjaa, joista ensimmäinen oli ristikko ja toinen vielä puomi. Ensimmäiset hypyt tulivat ihan hyvin, mutta ei kehuttavasti. Kun oltiin saatu parit verkkahypyt molempiin suuntiin, aloin tulla ristikkoa, jonka alla oli vesimatto. Näytin sitä ensin Miksulle, mutta sillä ei kiinnostanut. Otimme sitten tarpeeksi pitkän lähestymisen esteelle. Hyppy oli lennokas, mutta varma, että puomiin ei osuta. Jokainen neljä hyppy vesimattoesteelle tuli hyvin ja aika lailla sopivalta kohdalta. 



Sitten siirryttiin porttiesteelle, joka viime kerralla tuotti vähän hankaluuksia. Olen nykyään hyvin varautunut kieltoihin, joten annoin aika reippaasti pohkeita ennen estettä ja yli päästiin joka kerta. Pari huonompaa hyppyä mahtui mukaan, mutta esteestä päästiin yli ja se oli tärkeintä. Tultiin kerran portti silleen, että puomi oli portin päällä ja korkeus hipoi 90cm. Ja kyllä, pääsimme yli ilman puomin pudotusta! Eniten yllätyin siitä, että Miksu ei ollut vielä edes hikinen. Linjan ensimmäinen este laskettiin puomeiksi ja toinen este nostettiin pystyksi, joka myös hipoi 90cm korkeutta. 



Tarkoituksena oli tulla ensin puomi, jonka jälkeen pysty. Tultiin tämä linja kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Miksu yllättäen hyppäsi puomikasan, seurauksena tasapaino heitti aika pahasti ja jalustin tippui jalasta. Silti päätin, että pysty sitten hypätään vaikka ilman jalustinta, mutta hetkeä ennen hyppyä sain jalustimen takaisin jalkaani ja päästiin este ylitse. Tosin Miksun toinen takajalka osui puomiin, kaataen toisen tolpista. Tultiin vielä toisen kerran hyvin, mutta kuvista päätellen, Miksu omaa oman hienon tyylin hypätä esteitä! 


Sitten linjan ensimmäinen este nostettiin 60cm korkeuteen ja toinen pysyi ristikkona. Tarkoitus oli tulla pientä rataa, ensin linja, jonka jälkeen vesieste ja portti. Lähestyessä estettä Miksu alkoi mennä jotenkin oudosti. Lähellä estettä annoin pohkeet, mutta Miksu hyppäsi puomien sijasta johteen yli, jonka seurauksena minun tasapaino heitti aika pahasti, enkä saanut korjattua sitä tarpeeksi ajoissa, joten seuraavasta hypystä jäin jälkeen. Miksu ei ollut vielä hikinen, mutta halusin tulla linjan uudestaan, jotta päästäisiin molemmista esteistä yli, joten ensimmäinen este laskettiin ristikoksi. Otimme uuden lähestymisen ensin ensimmäiselle ristikolle, johon tuli ihan kiva iso hyppy, mutta toiselle tuli kielto. Miksu oli menossa yli, mutta jokin noissa oransseissa puomeissa on vikana. Laskettiin se sitten kavaletiksi pienen tappelun jälkeen, mutta tulosta ei siltikään saatu, niin laskettiin se kavaletiksi, josta ei päästy yli. Se sitten laskettiin kokonaan puomeiksi, jonka Miksu hyppäsi käynnistäkin. Tultiin se sitten ravissa ja hyppy. Kavalettina ja ristikkonakin päästiin yli, mutta oma myötäys vähän jäi. Sitten en enää hypännyt vaan otin loppuravit. Käynnit kävelin maasta käsin, että sain siivottua omat jäljet kentältä. Käytiin sitten vielä ottamassa muutama kuva pihalla, jonka jälkeen kylmäsin Miksun jalat ja vietiin karsinaan. Kävin sitten viemässä Miksun kamppeet takaisin satulahuoneeseen ja vietiin sen tarhaan vettä. Lähdettiin sitten kotiin päin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti