torstai 24. elokuuta 2017

118. Kahluuallas ilman vettä

Sunnuntaina 20.8 kävin pitkästä aikaa Ylirannalla. Kävin kuvaamassa estekisat, jotka alkoivat klo 11. Kisat eivät kestänyt kuin vajaa kolme tuntia, jonka jälkeen minulla oli tarkoitus ratsastaa jollakin. Anne ensin ehdotti Veliä, mutta sain sen suostumaan, että menisin tallin uusimmalla asukilla, Ossilla. Haettiin Ossi tarhasta, jonka jälkeen hoidettiin ja varustettiin se. Käveltiin sitten kentälle, kiristin satulavyön ja nousin selkään. Tuntui ihan oudolta mennä niin isolla hevosella, kun Miksu on sää`ltään vajaa 160cm. 

Kuvat c. Essi (Törppö)

Sitten lähdin kävelemään. Ossi tuntui aika energiseltä, mutta ei sinkoillut paikasta a paikkaan b. Kävelin jonkin aikaa ihan vain uraa pitkin tunnustellen uutta hevosta, jonka jälkeen aloin tekemään kahdeksikko koko kentälle. Toinen ympyröistä oli tarkoituksella pienempi entä toinen. Taivutin Ossia molempiin suuntiin ympyröillä, samalla saaden sitä pohkeen eteen. Tein väliin pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä, jotka onnistui ihan mukavasti. 



Pikkuhiljaa aloin ottamaan ravia mukaan. Suoraan sanottuna järkytyin Ossin ravista, sillä luulin sen olevan paljon pehmeämpää. Samalla yritin saada sitä pohkeen eteen ilman, että Ossi lähtee juoksemaan alta. Ossi lähti välillä nopeampaa ravia, eikä millään tahdonnut kuunnella pidätteitä, joten ratkaisin ongelman tekemällä pienempiä ympyröitä kahdeksiksikolla. 


Suurimman osan ajasta ravasin, ja yritin istua Ossin ravissa, mutta se jäi yritykseksi. Sitten oli aika nostaa laukka. Ennen laukan nostoa istuin vähän aikaa harjoitusravissa ja nostin laukan. Yllätyin kuinka kivan pehmeä laukka Ossilla oli. Laukassa en saanut ulkopohjetta aluksi oikein hyvin läpi, joten välillä tuntui, että Ossi ei käänny ennen vastaan tulevaa aitaa, mutta kertaakaan siihen ei törmätty. Laukkasin vasempaan suuntaan vajaa viisi kierrosta, samalla tehden jokaisesta ympyrästä erikokoisen, jotta saisin ulkopohkeen läpi. 


Oikeaan suuntaan laukka ei heti noussut, vasta toisella yrityksellä, sillä pidätteet eivät menneet heti läpi. Ossilla on muutenkin vielä vähän hankala nostaa laukka. Oikeassa kierroksessa aloin tekemään samaa kuin vasemmassakin kierroksessa. Tällä kertaa myös vaihtelin tempoa hitaasta nopeaan ja nopeasta hitaampaan. Laukka-ravi siirtymissä oma tasapaino heitteli jonkin verran, mutta ei onneksi paljoa. Ossi välillä ei tahtonut asettua sisäänpäin, vaan jäi mieluummin katselemaan ulospäin, mutta parhaani mukaan yritin korjata asiaa. 


Kävelin sitten välikäynnit, vaikka aina välillä kävelin muutenkin. En ole tottunut enää ratsastamaan osaavilla hevosilla, kun "koulutan" Miksua, joka ei mitään ihmeellistä osaa. Välikäyntien jälkeen kokeilin laukannostoa käynnistä. Se ei onnistunut niin kuin ollenkaan. Otettiin sitten uusi yritys, jolloin annoin selvemmät pidätteet ja isommat pohkeet. Kummoisesti se onnistui! Sitten tein temmon vaihteluita, pari kertaa vaihtui vahingossa raville, mutta uudet pohkeet ja uusi laukannosto.


Välillä otin koko kentän kokoisia kaarteita ja vaihdoin pienempään. Ossi alkoi koko ajan tuntuvan paljon kivemmalta ratsastaa, kun niitä oikeita nappuloita alkoi löytyä. Otettiin sitten vielä toiseen suuntaan laukannosto käynnistä. Nosto oli ihan ok, ei mitenkään kovin hyvä, muttei huonokaan. Tein vielä tähänkin suuntaan erikokoisia ympyröitä, jonka jälkeen otin loppuravit ihan kevyesti keventäen. Sitten alettiin kävelemään loppukäynnit.



Minulle tuli hyvä idea lähteä kävelemään maastoeste radalle, jotta ei koko tuntia häärättäisi kentällä. Essi oli minua kuvaamassa, joten hän aukaisi minulle portin. Kävellessä maastoesteradalle, Ossi säikähti pensaikkoa, mutta ei onneksi tehnyt mitään. Tarkoitus oli käydä kahlaamassa kahluualtaassa, mutta minun tuurillani siellä ei ollut yhtään vettä! Pari pientä lätäkköä sieltä löytyi, mutta siihen se jäi. Käveltiin se kuitenkin pari kertaa läpi, vaikka vettä ei ollutkaan. Otettiin siellä myös kuvia, joista tuli ihan kivoja. Tultiin sitten siellä olevat `portaat`, mutta Ossi innostui liikaa ja hyppäsi ne, vaikka tarkoitus ne oli mennä käynnissä. Käveltiin sitten ylätallin eteen, jossa tulin selästä alas ja otettiin siinäkin sitten, pari (kymmentä) kuvaa. Hoidin sitten Ossin, vein takaisin tarhaan ja aloin lähteä ajamaan kotia päin! Ja kuvia Essi otti tosiaan 750, joten oli haastava valita ja muokata kuvat tähän postaukseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti