lauantai 26. syyskuuta 2015

#41 Muutamia loikkia


Eilen olin siis tallilla. Aluksi Jemmu meni Topilla, ku sillä oli tunti, niin sillä aikaa vaihettiin jokaisesta tarhasta vedet ja siinä se aika menikin aika äkkiä. Kerettiin myös kuvailla Miksua, joka oli niin kuvauksellinen.
Tommonenkin kisumirri sielä oli:3


  Sitten oli mun vuoro hypätä Topin selkään. Leena teki mulle kaks estettä joita sitten aloin hyppimään, kun olin ravaillut ja laukannut. Aloin tulemaan 50cm pystyä, Ensimmäinen hyppy meni hyvin, mutta kaksi seuraavaa Topi esti ja olin tulla alas. Sitten laitoin sen kunnolla menemään niin hyvin meni.



    Kun toisessa päädyssä oli tehty puomeista, ympyrä, niin hyppäsin ensimmäisen pystyn kaarroin vasemmalle siitä sitten ympyrälle vaihdoin laukan ja hyppäsin toisen pystyn.


Koska kameran mielestä oli liian pimeää niin osa kuvista saattaa olla tärähtäneitä joten pahoittelut siitä jo tässä.






 Siirryin käyntiin ja kävelin vähä aikaa, kun oli kuuma ja hiikinen oli.
   Sitten pyysin Leenaa nostamaan toista pystyä isommaksi ja se nousi siihen 70cm asti. Topi "kuumu" ja ite aloin jännittään että estääkö vai eikö estä, mutta ensimmäisen hypyn jälkeen olin varma että ei estä seuraavillakaan kerroilla, kun tulin sen.

                       Kaksi video pätkä siitä kun hyppäsin 70cm. Ja kyllä päästän tommoisen tyhmän äänen
 30minuutin jälkeen tuli ratsun vaihto ja päästin Leenan Topin selkään, kuten oltiin sovittu.
    Mutta ei tässä vielä kaikki yheltä ratsastus kerralta ole. Pääsin myös ratsastamaan Lyylillä, joka on puoliksi Päivin ja sen kaverin, joten se ei yleensäkkään käy tunneilla muuten ku toisen omistajan luvasta. Tosin tällä kertaa Päivi lupas että me saahaan liikuttaa se osaksi. Jemmu meni sillä vielä 10min sen jälkeen kun olin tullut ratsailta. Joten hyppäsin Lyllerön selkään ja aloin tunnustelemaan hevosta. Koska ei ollut paljoa aikaa niin aloin ravailla. Se vasta olikin isoa. Ravasin 2kierrosta ympäri ja nostin laukan ja se vasta olikin MAHTAVAA! Niin iso hevonen, mutta nelitahtilaukka?

Laukkapätkä ja alempana ravipätkä. (leikkasin nuo pitemmästä videosta)


 Wow. Sitten tuli suunnanvaihto ja ravailin vähäsen oikeaankin suuntaan ja nostin laukan. Se ei ollut yhtä tasaista, mutta silti niin mahtavaa. Sitten ravasin vielä kierroksen ja Päivi meni Lyylin selkään. Tässäpä vasta mahtava kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti