perjantai 31. heinäkuuta 2015

#30 Ylirannan seikkailuleiri 2015

Eli tosiaan olin sunnuntaista Perjantaihin (20.7.-24.7) Ylirannan Seikkailuleirillä.
Sunnuntai

Saavuin leirille sunnuntaina n. Puoli seitsemän aikaan. Heti alkuun Salla oli mua vastassa alhaalla ja sitten mentiin ylös. Kaikki muut leiriläiset oli tullu paitsi Annukka, joka tuli vähän myöhemmin. Ennen kuin Annukka saapu niin käytiin Sallan ja Susannen kans viemässä Virelle, Q:lle, Ollille ja muille hevosille jotka oli maastoesteradalla laitumella. Kun oltiin saatu laitettua niille ruuat nii lähettiin ylös, jossa muut leiriläiset odotti. Sitten alettiin lattoon ketä on paikalla ja alettiin antamaan hoitsut. Oma hoitsu oli tietenki Stokkis. Ja samalla päätettiin kellä mennään ensimmäisellä tunnilla. Kun oltiin päätetty hoitsut mentiin omiin huoneisiin. Mun huoneessa nukku kans Salla, Annukka ja Piia, ja viereisessä huoneessa nukku Sara ja Susanne. Ja kaikista lähimmäisessä huoneessa(Lähin olohuoneesta/keittiöstä) nukku Salla A, Emmi, Iitu ja Selina.
    Vaikka en tuntenu kaikkia alussa niin meistä tuli hyviä kavereita varsinki musta ja Salla A:sta torstai iltana:DD Sitten vielä syötiin iltapala ja lähettiin nukkumaan. Ja valvottiin Annukan kans varmaan puol 3, koska ei saatu vaa unta xD

Maanantai

Herättiin 8.00 ja lähin syömään aamupalaa. Söin leipää ja join mehua. Aamupalan jälkeen lähettiin hakemaan hevosia laitumelta, koska menin Jäpällä niin sain ratsastaa sen sieltä. Ensin haettiin ponit(ketkä meni tunnilla) sitten Suokit ja puokit. Ja olin 2. Ryhmässä, niin tunti alkoi vasta 11 niin ei ollut mitään kiirettä. Ja kun oltiin menossa hakemaan Almaa niin huomattiin että Vire oli saanu hajotettua oman laitumen niin meijän piti alkaa korjaan sitä. Korjauksen jälkeen Susanne kävi hakee Alman.
Ensimmäisellä tunnilla oli koulua+muutama puomi ympyrällä ja Ulla piti tunnin. Ravissa oli jo alkuun hankaluuksia kun olin vinossa ja en osannut olla kunnolla rentona. Tehtävänä oli mennä pääty-ympyrät ravissa ja loppua kohden ensimmäisen puomin jälkeen nostettiin laukka ja ennen toista puomia laskea raville, ja se meni omasta mielestä hyvin!



Toisella tunnilla menin Stokkiksella ja tunnin piti Ira ja mentiin 4kavalettia. Heti alkutunnista pitkiltä sivuilla piti mennä kevyeeseen istuntaan käynnissä ja sitten ravissa myös. Käynnissä kevyessä istunnassa oli paljon haastavempi olla kuin ravissa. Kavaletit mentiin alussa ravissa ja yleensä tiputin jonku niistä, mutta kyllä ne meni silleenki että ei ees hipastu niitä ja samalla piti olla kevyt istunnassa kun kavaletit meni. Lopputunnista alettiin meneen niitä myös laukassa ja se vasta oli menoa, kun en osannu varautua semmosiin loikkiin mitä Stokkis teki xD Mutta en tippunut alas vaikka horjahtelin selässä.
  Samana päivänä sain viedä Paten, Nopsan Velin ja Jäpän(Tandemina Sallan kans) laitsalle ja hain myös Roopen sieltä.












   

Tiistai

Tiistaina heräsin 08.10 ja väsytti. Laitoin vaatteet päälle ja lähin syömään. Söin jälleen leipää. Syönnin jälkeen lähettiin hakemaan hevosia. Tunnilla menin Stokkiksella ja niin sen takia mentiin Piian kans tandemina Jäpä talliin. (Piia meni Jäpällä). Mun oma tunti alko 11.00 joten sain odotella taasen sen yhden tunnin. Sillä aikaa kun 1. Ryhmä laitto hevosia kuntoon niin me laitettiin puomit maneesiin. 
    Tunnin aihe oli lännenratsastus ja maneesissa oli puomirykelmä, "portti", silta, labyrintti jäätynyt joki ja pysähdys. Ensimmäisenä menin yli sillasta ja Stokkis hätiköi sen yli, joten saatiin palautetta siitä. Joten rauhottelin Stokkista 5min niin päästiin seuraavaan tehtävään ja se oli labyrintti, jonka Stokkis meni tosi hienosti. Sitten päästiin puomirykelmään, jossa meni ainakin se 10min. Mutta askelvirheellä päästiin se lopulta pois. Sitten oli portin vuoro ja se meni nopeasti, mutta rauhallisesti. Joenkin yli se meni sujuvasti, mutta rauhallisesti. Ja pysähdys oli erinomainen.

    Toisella tunnilla lähettiin maastoon. Menin Jäpällä jälleen. Matka ei ollut sinänsä ees erityinen, kuin se että Jäpä ois halunnu olla Stokkiksen peräpäässä kiinni. Ja matkalla törmäsin yhtä älöttäviin otuksiin mun paidalla:D Ja kun tultiin maastosta saatiin mennä kahluualtaan läpi ja Jäpä jäin vaan kuopimaan sitä vettä, että en ihmetelly jos Emmi ois kastunu takana, mutta kuivana seki pysy.
    Illemmalla myös vietiin Piian kans Jäpä laitsalle tandemina ja kun Piia oli tulossa alas Jäpä peruutti, laitto korvat luimuun ja veti pukit, mutta kumpikaan ei tippunut alas.




Hyvin märkä ja hikinen heppa:D






Keskiviikko

Heräsin samaan aikaan kuin tiistaiana ja söin leipää. Ruuan jälkeen lähettiin hakemaan hevoset ja tietenkin menin Roopella estetunnin. Tunti alkoin jälleen 11.00 niin oli tunti aikaa laittaa hevoset kun toinen ryhmä ratsasti. Alkussa Roope meni puomit tosi hyvin ja saatiin kaikilta siitä hyvää palautetta. Volteissa oli hankaluuksia kun asetukset ei toiminu kunnolla. Lopputunnista olettiin menee sarjaa joista 2ensimmäistä kertaa ei mennyt hyvin mutta viimenen meni sitten sillee omasta mielestä jees.

   Toisella tunnilla lähettiin uittamaan hevosia ja sain Lassin. Meno- ja paluumatkalla saatiin ravata ja mun reisiin alko sattumaan:D Kun oltiin päästy uittopaikalle, niin siitä vasta tuli haaste, kun Lassi alko siellä vedessä hyppimään pystyyn eikä millään ois suostunut menemään syvemmälle, mutta kyllä me syvälläki käytiin 2kertaa kamalan uurastuksen jälkeen. Kun oltiin uitettu mun housut oli ihan märät. Kun olin saanu laitettua Lassin pois ja käyny vaihtaan vaatteet, menin kattomaan tuntia maneesiin. En ehtiny olla sielä kauaa ennen ku Riina tuli kysymään et voijjaanko viiä Rosanni ja Lutte laitsalle. Niinpä lähin ratsain viemään Rosannia ja Susanne talutti Luttea. Matka sujui tosi nopeesti. Ja sitten illemmalla käytiin viemässä puoliveriset laitsalle ja menin Pasilla.
Keskiviikko ja Torstai välisenä yönä meillä oli yömaasto ja menin Piian kans Jäpällä.

Torstai

Torstaina aamulla söin muroja, kun en jaksanut vaivautua hakemaan voita. Ensimmäisellä tunnilla mentiin maastoesteitä ne jotka halusi. Tietenki lähtiin mukaan. Aluksi verkattiin kentällä ja hypättiin kerran kaks tukkia ja lähettiin maastoesteradalle. Alkuksi mentiin yksitellen yks iso tukki. Sitten mentiin mäkeä ylös, tukki, ja huilu jonka jälkeen veteen. Kaikki muut meni hyvin paitsi huilu kun ei Jäpä is sitä halunnu mennä. Mutta mentiin kuiteski. Ja lopuksi tultiin vedestä päin huilu. Ja takaisin tallille.


Toisella tunnilla meillä oli leikkitunti ja menin Elmolla. Oli niin hauskaa mennä pitkästä aikaa sillä. Aluksi oltiin peiliä ja itekki pääsin olemaan peilinä. Seuraavaksi oltiin talli palaa-leikkiä ja onneksi en joutunut lemaan kertaakaan keskellä. Viimeiseksi oltiin hevosten vaihto hippaa jonka ansista pääsin myös menemään Almalla. Lopuksi sai laukata 2kertaa pitkän sivun ja hypätä jos halusi. Tietenki hyppäsin ja eka yritys mentiin ohi, mutta toinen tultiin sitten yli.
 Päivällä meillä oli myös leirikaste, joka rakennettiin ite. Aluksi piti kontata ja seurata juoksutusliinaa. Sitten piti juosta ja mut kasteltiin. Sitten piti mennä puomin yli sitten ali ja taas yli. Viimesenä, muttei vähäisimpänä piti seurata puomia kontaten. Loppujen lopuksi meidän piti kerätä rata silmät sidottuina ja sen jälkeen vielä ettiä tavaroita sieltä. Vaikka etitittiin Sallan kans kahestaan niin ei löyetty mitään joten piti ottaa loppukisa jossa oli minä, Salla ja Piia. Piia voitti.


Perjantai

Perjantaina meillä oli leirikisat, joissa menin Stokkiksella. Aluksi piti mennä puomien välistä sokkelo, sitten hypätä ristikko, pujotella tolpat, mennä 3kavalettia, hypätä pysty ja pysähtyä. Kaikki muut meni hyvin paitsi viimenen kavaletti, joka meillä tippu ja jonka seurauksena oltiin Stokkiksen kans toisia.
 Muuten meni hyvin. 



Tallilta lähin vasta puol 6. Sitä ennen olin käyny hakemassa hevosia, kattonu tuntia ja olin puhelimella. 

 Ensimmäinen leiri oli kyllä aika mahtava<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti