maanantai 18. toukokuuta 2015

#22 2.5.2015

 Olin taas jälleen yksin tallilla, mutta tällä kertaa kävin vain ratsastamassa koska ei ollut aikaa jäädä sinne. Ja menin Stokkiksella.

     Aluksi odotin 20min maneesin penkeillä, koska siellä oli tunti menossa. Sitten pääsin vihdoin menemään Stokkiksella.




Aluksi kävelin 2kierrosta ja aloin sitten tekemään siirtymisiä raviin. Jo heti alku tunnista aloin miettimään "menisinkö loppu ajan ilman satulaa". Sitten aloin tekemään siirtymisia laukkaa, molemmilla puolilla. Kokeilin jopa vastalaukan nostoa ja siitä sitten laukanvaihtoa ja se onnistui tosi hyvin! Olin toosi tyytyväinen omaan suoritukseen. Puolessa välissä tuntia otin jalkkarit pois ja aloin ravailla ympäri maneesia ja sitten nostin laukan  ja laukkailin sitten siinä jonku aikaa ja samalla tuumasin että pystyn menemään ilman satulaa.

   Eihän se alussa ollu kamalaa ku menin vaan käyntiä, mutta ravissa olin lentää 5 kertaa alas, mutta silti päätin nostaa laukan ja olin myös sieltä tulla alas mutta en tullut. 


Tunnin jälkeen hoidin Stokkiksen ja menin kuvaamaan heposia ja hoiteli sitten kisuja:33



Ilman satulaa<3





Sori kun tämä tulee myöhässä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti